Flunssan hoito lapsella

 

 

 

Mistä flunssa johtuu ja miten se tarttuu?

Flunssa on lasten yleisin sairaus ja lapset sairastuvat siihen aikuisia herkemmin.  Erityisesti päivähoidossa olevat lapset sairastuvat useita kertoja vuodessa, koska tartuntoja on paljon. Flunssan oireita aiheuttavat sadat erilaiset virukset, joista yleisimpiä ovat rinovirukset. Vilustuminen ei aiheuta flunssaa, vaan on aina seurausta virustartunnasta. Virukset leviävät pisaratartuntana flunssapotilaan yskiessä ja aivastellessa, kosketustartuntana käsien kautta tai tavaroiden, kuten lelujen välityksellä. Nuhaeritteet sisältävät paljon viruksia ja tartuttavuus onkin pahimmillaan taudin alussa.

 

Flunssan oireet

Alkuoireina esiintyy yleensä kurkkukipua ja nenän tukkoisuutta. Lapsilla kuume voi nousta korkeallekin, yli 38,5 asteeseen. Myöhemmässä vaiheessa tulee nuhaa ja yskää. Oireena voi olla myös lievää silmien punoitusta.  Äänen käheys johtuu kurkunpään tulehtumisesta. Flunssa kestää lapsilla yleensä keskimäärin 7-12 vuorokautta.

 

Flunssan itsehoito

Antibiooteista ei ole hyötyä, koska tavallinen nuhakuume on viruksen aiheuttama. Antibiootit eivät tehoa viruksiin. Yleisoireita voidaan lievittää tulehduskipulääkkeillä (ibuprofeeni) ja kuumetta alentavilla kipulääkkeillä (parasetamoli).

Pienet lapset eivät osaa niistää ja tästä johtuen liman kulkeutuminen nieluun aiheuttaa yskimistä varsinkin yöllä. Lima tukkii sieraimet ja hengitys häiriintyy. Tukkoista nenää voidaan helpottaa keittosuolatipoilla ja –sumutteilla. Verisuonia supistavia lääkeaineita sisältäviä tippoja ja sumutteita voidaan käyttää enintään 5 vuorokauden ajan. Myös pään kohottaminen vuoteessa tyynyjen avulla helpottaa hengittämistä. Vauvoille voidaan myös kokeilla apuvälineitä nuhaeritteiden imemiseen.

Lapsille ei suositella yskänlääkkeitä, sillä niiden teho on heikko. Yskä voi jatkua 10 vuorokaudesta jopa kolmeen viikkoon ilman, että se vaatisi antibioottihoitoa. Hunajan suuri sokeripitoisuus rauhoittaa yskänrefleksiä nielussa ja sitä voidaankin käyttää tilapäisesti  yli 1-vuotiaille lapsille esimerkiksi iltaisin (2 teelusikallista) yskää rauhoittamaan.

Kuumeisen lapsen riittävästä nesteytyksestä on huolehdittava. Etenkin imeväisille elimistön kuivuminen voi olla kohtalokasta. Sopivia nesteitä ovat esimerkiksi vesi ja laimea mehu.

 

Flunssan ennaltaehkäisy

Paras ennaltaehkäisykeino on käsien pesu sekä lelujen pesu päivähoidossa. Lapselle kannattaa opettaa yskiminen ja aivastaminen paperinenäliinaan tai hihan tyveen.

 

Hakeudu lääkäriin jos:

  • lapsella on hengitysvaikeuksia, hengitys on tiheää ja puuskuttavaa tai hengitys vinkuu
  • iho on sinertävä tai harmaankalpea
  • lapsi ei juo riittävästi
  • esiintyy jatkuvaa tai voimakasta oksentelua
  • flunssa kestää yli kaksi viikkoa tai kuume yli viisi vuorokautta
  • kuume sahailee (laskee, mutta nousee uudelleen)
  • flunssa paranee, mutta alkaa uudelleen kovan kuumeen ja yskän kanssa
  • yskä on hakkaavaa
  • silmät rähmivät
  • lapsi on kohtuuttoman väsynyt, ei reagoi puhutteluun tai muihin ärsykkeisiin, on ärtyisä eikä halua olla sylissä
  • lapsi on kivulias tai heräilee yöllä

Lähde: Terveysportti 2018

 

Lue flunssan hoidosta aikuisella >>

Lue influenssan hoidosta >>

Tutustu flunssan hoidossa käytettäviin tuotteisiin täällä >>

 

Mirkka Koponen, farmaseutti - sairaanhoitaja