Peräpukama on peräaukon laajentunut laskimo, joka voi aiheuttaa kiusallisia oireita, kuten kutinaa, ärsytystä, ulostamiskipuja, haavaumia ja jopa verenvuotoa. Peräpukamien oireet paranevat usein itsestään mutta uusiutuvat helposti. Pukamat voivat olla joko peräaukkokanavan sisäpuolella olevia sisäisiä peräpukamia tai sen ulkopuolella olevia ulkoisia peräpukamia. Peräpukamien itsehoitoon käytetään peräpukamavoidetta ja peräpuikkoja.
Tavallisimpia syitä peräpukamien synnylle ovat ummetus, runsas istuminen, ylipaino ja raskaus. Peräpukamat ovat hyvin yleinen vaiva, josta noin puolet keski-ikäisistä on jossain vaiheessa elämäänsä kärsinyt.
Joitakin peräpukamien aiheuttamia oireita voidaan hoitaa ja lievittää itsehoitolääkkeillä ja -valmisteilla. Itsehoitoon tarkoitetut valmisteet viilentävät, lievittävät kutinaa ja ärsytystä ja rauhoittavat tulehdusta. Peräpukamien aiheuttamien oireiden hoitoon käytettyjä valmistemuotoja ovat voide, geeli, kerta-annostuubit sekä peräpuikot. Lisäksi apteekin valikoimissa on erityisesti peräpukamien hoitoon ja hygieniaan tarkoitettuja kosteuspyyhkeitä. Hyvästä hygieniasta huolehtiminen onkin tärkeä perusta peräpukamien hoidolle.
Peräpukamien hoitoon tarkoitetut itsehoitovalmisteet on tarkoitettu tilapäiseen käyttöön. Mikäli peräpukaman oireet eivät helpota parin viikon hoitojakson jälkeen, ne haittaavat arkea tai verenvuoto on runsasta, on hyvä hakeutua lääkäriin.
Lääke SCHERIPROCT NEO peräpukamavoide 30 g17,17 €
1 kg = 572,33 €
|
Lääke LIDOPOSTERIN rektaalivoide 50mg/g 25 g15,50 €
1 kg = 620,00 €
|
Lääke SCHERIPROCT NEO 10 peräpuikkoaScheriproct peräpuikot vaativat jääkaappisäilytyksen. Sen vuoksi toimitamme Scheriproct peräpuikkoja vain kivijalka-apteekista. Scheriproct peräpukamavoide on edelleen huoneenlämmässä säilytettävä lääke. Löydät Scheriproct Neo -peräpukamavoiteen ja muut vaihtoehtoiset tuotteet täältä >>
1 kpl = 1,20 €
|
|
Lääke SCHERIPROCT NEO KOMBI 15 peräpuikkoa ja 30 g voidetta peräpukamien hoitoonScheriproct peräpuikot vaativat jääkaappisäilytyksen. Sen vuoksi toimitamme Scheriproct peräpuikkoja vain kivijalka-apteekista. Scheriproct peräpukamavoide on edelleen huoneenlämmässä säilytettävä lääke. Löydät Scheriproct Neo -peräpukamavoiteen ja muut vaihtoehtoiset tuotteet täältä >> |