Poista punkki oikein

Poista punkki oikein

 

 

Punkin eli puutiaisen levittämät sairaudet

Punkit eli puutiaiset levittävät borrelia-bakteerin aiheuttamaa borrelioosia eli Lymen tautia ja viruksen aiheuttamaa puutiaisaivokuumetta eli Kumlingen tautia. Suomessa virusta tavataan eniten Ahvenanmaan saaristossa, jossa puutiaisaivokuumerokote kuuluukin yleiseen rokoteohjelmaan. Borrelia-bakteeria esiintyy koko Suomessa punkin levinneisyysalueella.

 

Miten poistan punkin oikein?

Punkin levittämien sairauksien ehkäisemiseksi on tärkeää poistaa punkki mahdollisimman pian. Puutiaisaivokuumevirus voi levitä ihmiseen nopeastikin, mutta borrelia-bakteerin siirtyminen vaatii useita tunteja tai jopa vuorokauden. Borrelioosiin sairastumisen riski on vähäinen, mikäli punkki saadaan poistettua iholta vuorokauden kuluessa puremasta.

Punkki poistetaan iholta pinseteillä, punkkilassolla tai punkkiraudalla varovaisesti nostamalla (katso video tästä >>). On kuitenkin varottava, ettei punkki rikkoonnu tai puhkea poistamisen aikana.  Punkkia ei saa yrittää poistaa esimerkiksi hyönteismyrkyllä tai rasvalla, sillä tukehtuessaan punkki voi oksentaa bakteeria tai virusta sisältävän mahansisällön ihmiseen. Älä myöskään yritä poistaa punkkia puristamalla, murskaamalla, neulalla, tikulla tai muulla terävällä esineellä. Puhjetessaan punkki voi levittää taudinaiheuttajat iholle. Käytä suojakäsineitä käsitellessäsi punkkia. Irrotettu punkki kannattaa hävittää, jottei se pääse lisääntymään.

 

Punkkien ja niiden aiheuttamien sairauksien ennaltaehkäisy

Puutiaisaivokuumetta voidaan ehkäistä rokotteella, mutta borrelioosiin sellaista ei ole vielä keksitty. Myöskään aikaisemmin sairastettu borrelioosi ei tuo immuniteettia.

Paras suoja punkkeja vastaan on vaatetus. Pukeudu pitkähihaisiin ja -lahkeisiin vaatteisiin ja laita lahkeet sukan tai saappaan sisään. Vaaleista vaatteista punkki on helpompi havaita. Lisäkeinona voi kokeilla hyönteiskarkotetta, joka tehoaa myös punkkeihin. Luonnossa liikkumisen jälkeen iho (myös päänahka) tarkistetaan huolellisesti.

 

Hakeudu lääkäriin jos:

  • et saa punkkia kokonaan poistettua
  • punkin puremakohdan ympärille ilmestyy viikon kuluessa punoittava, laajeneva ihottuma-alue
  • oireita esiintyy muualla kuin iholla, esimerkiksi nivelissä
  • punkin aiheuttama ihottuma ei parane antibioottikuurilla

Lähde: Terveysportti 2018


Tutustu verkkoapteekin hyönteisten pisto- ja purematuotteisiin täällä >>

Tutustu hyönteiskarkotteisiin täällä >>

Tutustu lisää punkkiaiheeseen www.punkkiklinikka.fi >>

Lue lisää borrelioosista >>

 

Mirkka Koponen, farmaseutti - sairaanhoitaja