Varastossa
desogestreeli
Raskauden ehkäisy.
Lääkärin ohjeen mukaan. Yksi tabletti kerran päivässä.
Tabletit niellään pienen vesimäärän kera joka päivä suunnilleen samaan kellonaikaan, jotta lääkkeenoton väli on aina 24 tuntia. Uusi läpipainolevy otetaan käyttöön heti edellisen levyn loputtua, mahdollisesta kuukautisvuodosta riippumatta. Jos tabletin unohtumisesta on kulunut alle 12 tuntia, otetaan unohtunut tabletti heti muistettaessa. Jos tabletin unohtumisesta on kulunut yli 12 tuntia, voi valmisteen ehkäisyteho olla heikentynyt. Tällöin on seuraavan 7 päivän ajan käytettävä lisäehkäisyä. Jos tabletteja unohtuu ensimmäisen käyttöviikon aikana ja käyttäjä on ollut yhdynnässä unohtamista edeltäneen viikon aikana, raskauden mahdollisuus tulee ottaa huomioon. Myös oksentelu 3-4 tunnin sisällä tabletin ottamisen jälkeen voi heikentää tehoa, tässä tilantessa pätevät samat ohjeet kuin tablettien unohtamisessa.
Desogestreeli on progestiini eli keltarauhashormonin tavoin vaikuttava synteettinen aine. Sen ehkäisyteho perustuu pääasiassa ovulaation eli munasolun irtoamisen estoon, mutta se lisää myös kohdunkaulan liman viskositeettia.
Lääkkeen käytön aikana voi joskus esiintyä mielialan muutoksia, seksuaalista haluttomuutta, päänsärkyä, pahoinvointia, aknea, rintojen arkuutta, epäsäännöllisiä kuukautisia, kuukautisten puuttumista ja painon nousua. Maksaläiskiin taipuvaisten vältettävä auringonottoa ja ultraviolettisäteilyä lääkityksen aikana.
Ei saa käyttää raskauden aikana. Voidaan käyttää imetyksen aikana.
Ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita, joten voidaan säilyttää huoneenlämmössä (15-25°C).
Valkoinen tai luonnonvalkoinen, pyöreä, halkaisijaltaan noin 5,4 - 5,8 mm kokoinen, kaksoiskupera tabletti ilman tunnusmerkintöjä.
Tilaa uutiskirjeemme ja saat alennuskoodin joka oikeuttaa 10 % alennukseen yhdestä yli 50 euron tilauksesta! (ei koske alennustuotteita eikä lääkkeitä)
Itä-Suomen yliopiston apteekki
Yliopistonverkkoapteekki
Puijonkatu 23
70100 Kuopio
Puh. 029 445 6222 (pvm/mpm)
verkkoapteekki@uef.fi
Verkkoapteekin toimintaa valvova viranomainen
Fimea (Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus)
Puh. 029 522 3341
kirjaamo@fimea.fi