losartaani
Lääkettä käytetään kohonneen verenpaineen hoitoon. Lääkkeellä hoidetaan myös sydämen vajaatoimintaa sekä diabetekseen liittyvää munuaistautia, jos siihen liittyy kohonnut verenpaine. Lisäksi lääkettä käytetään aivohalvauksen riskin vähentämiseen, jos riski on suuri.
Lääkärin ohjeen mukaan, yleensä yksi annos kerran vuorokaudessa.
Tabletit niellään vesilasillisen kanssa ruokailun yhteydessä tai tyhjään mahaan. Yhteiskäytöstä muiden lääkkeiden kanssa kannattaa keskustella lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa.
Angiotensiini on veressä esiintyvä aine, joka supistaa verisuonia ja säätelee elimistön suolatasapainoa. Losartaani on AT-reseptorisalpaaja eli sartaani ja se estää angiotensiinin vaikutuksia, jolloin verisuonet laajenevat ja verenpaine laskee. Lääke myös hidastaa korkeaan verenpaineeseen ja diabetekseen liittyvää munuaisten toiminnan heikkenemistä.
Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat anemia, huimaus, väsymys ja muutokset laboratorioarvoissa. Harvinaisissa tapauksissa lääke voi aiheuttaa voimakkaan yliherkkyysreaktion. Tällöin pitää ottaa heti yhteys lääkäriin. Hoidon alussa mahdollinen huimaus voi haitata autolla ajoa.
Lääkettä ei saa käyttää toisen ja kolmannen raskauskolmanneksen aikana. Sitä ei suositella ensimmäisen kolmanneksen aikana. Ei suositella imetyksen aikana.
Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.
Losartan Krka 12,5 mg: soikea, kupera, keltainen kalvopäällysteinen tabletti. Losartan Krka 50 mg: pyöreä, kupera, viistoreunainen valkoinen kalvopäällysteinen tabletti, jonka toisella puolella jakouurre. Jakouurretta ei ole tarkoitettu tabletin jakamiseksi. Losartan Krka 100 mg: soikea, kupera, valkoinen kalvopäällysteinen tabletti.
Nimi | Pakkauskoko | Hinta | Viitehinta | Korvattavuus | Korvattu hinta | |
---|---|---|---|---|---|---|
COZAAR 100 mg tabletti, kalvopäällysteinen 1 x 98 fol
(Reseptilääke) |
1 x 98 fol | 92,03 € | 6,36 € |
Korvattava
Alempi erityiskorvaus 65 % Peruskorvaus 40 % |
||
LOSARTAN ORION 100 mg tabletti, kalvopäällysteinen 1 x 98 fol
(Reseptilääke) |
1 x 98 fol | 5,86 € | 6,36 € |
Korvattava
Alempi erityiskorvaus 65 % Peruskorvaus 40 % |
||
LOSATRIX 100 mg tabletti, kalvopäällysteinen 1 x 100 fol
(Reseptilääke) |
1 x 100 fol | 5,86 € | 6,36 € |
Korvattava
Alempi erityiskorvaus 65 % Peruskorvaus 40 % |
||
LOSARSTAD 100 mg tabletti, kalvopäällysteinen 1 x 98 fol
(Reseptilääke) |
1 x 98 fol | 5,39 € | 6,36 € |
Korvattava
Alempi erityiskorvaus 65 % Peruskorvaus 40 % |
Tilaa uutiskirjeemme ja saat alennuskoodin joka oikeuttaa 10 % alennukseen yhdestä yli 50 euron tilauksesta! (ei koske alennustuotteita eikä lääkkeitä)
Itä-Suomen yliopiston apteekki
Yliopistonverkkoapteekki
Puijonkatu 23
70100 Kuopio
Puh. 029 445 6222 (pvm/mpm)
verkkoapteekki@uef.fi
Verkkoapteekin toimintaa valvova viranomainen
Fimea (Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus)
Puh. 029 522 3341
kirjaamo@fimea.fi