sildenafiili
Lääkettä käytetään keuhkoverenpainetaudin hoitoon.
Lääkärin ohjeen mukaan, yleensä yksi annos kolme kertaa vuorokaudessa.
Tabletti niellään vesilasillisen kera ja se voidaan ottaa aterioinnista riippumatta. Greippimehun juomista on vältettävä hoidon aikana. Lääkkeellä saattaa olla yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, joten kaikista muista lääkityksistä tulee neuvotella lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa.
Sildenafiili kuuluu fosfodiesteraasi tyypin 5 (PDE5) estäjiin. Se alentaa kohonnutta verenpainetta laajentamalla keuhkojen verisuonia.
Lääkkeen yleisimpiä haittavaikutuksia ovat päänsärky, kuumotus ja punoitus, ruoansulatushäiriöt, ripuli ja kipu raajoissa. Joskus saattaa esiintyä myös erilaisia tulehduksia, anemiaa, nesteen kertymistä elimistöön, unettomuutta, ahdistuneisuutta, migreeniä, vapinaa, tunto- ja näköhäiriöitä, muita mahavaivoja, suun kuivumista, peräpukamia, silmäoireita, huimausta, nenäverenvuotoa, yskää, nenän tukkoisuutta, hiustenlähtöä, yöhikoilua, lihas- ja selkäkipuja tai kuumetta. Jos ilmenee yli 4 tuntia kestävä erektio, otettava välittömästi yhteyttä lääkäriin. Saattaa heikentää ajokykyä esimerkiksi aiheuttamalla huimausta ja näköhäiriöitä
Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden aikana. Naisten on käytettävä hoidon aikana luotettavaa raskauden ehkäisyä. Ei saa käyttää imetyksen aikana.
Ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita, joten voidaan säilyttää huoneenlämmössä (alle 25°C).
Valkoinen tai luonnonvalkoinen, pyöreä, halkaisijaltaan noin 6,6 mm, kaksoiskupera kalvopäällysteinen tabletti, jonka toisella puolella on merkintä ”20” ja jonka toisella puolella ei ole merkintää.
Tilaa uutiskirjeemme ja saat alennuskoodin joka oikeuttaa 10 % alennukseen yhdestä yli 50 euron tilauksesta! (ei koske alennustuotteita eikä lääkkeitä)
Itä-Suomen yliopiston apteekki
Yliopistonverkkoapteekki
Puijonkatu 23
70100 Kuopio
Puh. 029 445 6222 (pvm/mpm)
verkkoapteekki@uef.fi
Verkkoapteekin toimintaa valvova viranomainen
Fimea (Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus)
Puh. 029 522 3341
kirjaamo@fimea.fi