Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa.
estradioli
Lääkettä käytetään vaihdevuosioireiden hoitoon sekä osteoporoosin eli luukadon ehkäisyyn.
Lääkärin ohjeen mukaan.
Geeliä levitetään puhtaalle ja kuivalle iholle. Sitä sivellään kerran päivässä 1–2 kämmenen suuruiselle alueelle alavartalon tai reisien iholle, paikkaa säännöllisesti vaihtaen. Ei saa levittää rintoihin, kasvoihin, ärtyneelle iholle eikä emättimeen. Levityksen jälkeen geelin tulisi antaa kuivua pari minuuttia, eikä voideltua ihoa tulisi pestä tuntiin. Geelin hieromista silmiin tulisi välttää. Muut, etenkään lapset, eivät saa olla kosketuksissa ihoalueeseen, jolle geeliä on levitetty. Estradioligeeli voi läheisessä ihokontaktissa siirtyä toisiin ihmisiin. Tämän takia kädet pestävä vedellä ja saippualla geelin levittämisen jälkeen, levitysalue peitettävä vaatetuksella geelin kuivumisen jälkeen ja levitysalue huuhdeltava suihkulla ennen ihokontaktia. Jos geeliä siirtyy toiseen henkilöön tai lemmikkiin, kyseinen ihoalue pestään vedellä ja saippualla. Otettava yhteys lääkäriin, jos lapsi on saattanut vahingossa altistua estradioligeelille ja hänellä havaitaan mitä tahansa oireita tai löydöksiä (rintojen kehitystä tai muita sukupuoliseen kehitykseen liittyviä muutoksia).
Estradioli imeytyy ihon lävitse verenkiertoon, missä se korvaa puuttuvaa naishormonia. Se lievittää vaihdevuosista johtuvia oireita ja ehkäisee luiden haurastumista.
Lääkkeen käytön aikana voi joskus esiintyä painonnousua tai -laskua, turvotusta, masennusta, hermostuneisuutta, uneliaisuutta, päänsärkyä, huimausta, kuumia aaltoja, mahavaivoja, rintojen arkuutta, pingotusta tai kipua, ylimääräistä veristä vuotoa, eritevuotoa tai tiputteluvuoto emättimestä tai ulkosynnytinten ja emättimen oireita. Otettava heti yhteys lääkäriin, jos ilmaantuu jalan kivuliasta turvotusta, rintakipua tai hengenahdistusta.
Ei pidä käyttää raskauden eikä imetyksen aikana.
Säilytä huoneenlämmössä (15–25 °C).
Läpinäkyvä geeli.
Tilaa uutiskirjeemme ja saat alennuskoodin joka oikeuttaa 10 % alennukseen yhdestä yli 50 euron tilauksesta! (ei koske alennustuotteita eikä lääkkeitä)
Itä-Suomen yliopiston apteekki
Yliopistonverkkoapteekki
Puijonkatu 23
70100 Kuopio
Puh. 029 445 6222 (pvm/mpm)
verkkoapteekki@uef.fi
Verkkoapteekin toimintaa valvova viranomainen
Fimea (Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus)
Puh. 029 522 3341
kirjaamo@fimea.fi