Flunssa ja flunssan hoito

Flunssa eli nuhakuume on viruksen aiheuttama sairaus, joka aiheuttaa oireita ylähengitysteihin. Flunssaan ei ole parantavaa hoitoa, vaan flunssan hoito on aina oireenmukaista. Flunssaa esiintyy enemmän syksyisin ja talvisin, jolloin ihmiset viettävät aikaa yhdessä sisätiloissa. Flunssa ei johdu vilustumisesta, vaan aina virustartunnasta. Flunssan itämisaika tartunnasta oireiden alkuun on yleensä 1-3 vuorokautta.

Etenkin lapsilla flunssaan sairastuminen on hyvin yleistä ja alle kouluikäiset lapset voivat sairastaa flunssan jopa 6-8 kertaa vuodessa. Aikuisilla flunssaa on keskimäärin 2-3 kertaa vuodessa. Apteekin valikoimasta löydät sopivat tuotteet flunssan oireiden lievittämiseen niin aikuisille kuin lapsillekin.

Lue lisää flunssasta ja flunssan hoidosta >>

Flunssan oireet

Flunssan ensioireita ovat tavallisesti kurkkukipu, päänsärky, nenän tukkoisuus, lihaskivut ja joskus kuume. Yleisvointi tuntuu huonolta ja väsyneeltä. Lapsilla kuume voi olla korkeaakin, yli 38,5 astetta. Jonkin ajan kuluttua alkaa yskittää ja nenä vuotaa. Ääni on käheä kurkkukivun ja limaisuuden takia. Yskän tarkoituksena on poistaa limaa hengitysteistä. Flunssaan voi liittyä myös lievää silmien punoitusta. Flunssan oireet paranevat yleensä 1–2 viikossa, mutta yskä voi jatkua kauemminkin.

Joskus flunssaan voi liittyä bakteeriperäisiä jälkitauteja, kuten poskiontelotulehdus, korvatulehdus tai vakavimmillaan keuhkokuume. 

Mikä aiheuttaa flunssaa?

Flunssaa aiheuttavia virustyyppejä tunnetaan satoja. Rinovirukset aiheuttavat noin puolet flunssatapauksista. Muita yleisiä flunssaa aiheuttavia viruksia ovat muun muassa koronavirukset, RS-virus, influenssavirukset ja parainfluenssavirukset. Influenssavirusten aiheuttamat oireet ovat yleensä rajummat kuin tavallisessa flunssassa.

Pelkästään oireiden perusteella ei pystytä päättelemään, mikä virus flunssan oireet on aiheuttanut. Koronaviruspandemian aikana kuluttajien saataville on tullut erilaisia koronatestejä kotikäyttöön. Nykyään saatavilla on myös yhdistelmätestejä, joilla voidaan testata korona-, influessa- ja RS-virusta. 

Miten flunssa tarttuu?

Flunssavirukset leviävät kosketus- ja pisaratartuntana. Kosketustartunta tapahtuu käsien ja pintojen välityksellä, pisaratartunta puolestaan flunssapotilaan yskiessä tai aivastellessa. Tartuttavuus on suurimmillaan oireiden alkupäivinä, sillä nuhaeritteet ja aivastelun seurauksena leviävät pisarat sisältävät paljon viruksia. 

Flunssan hoito

Flunssaan ei ole keksitty parantavaa lääkettä ja flunssa paraneekin yleensä itsestään. Hoito on oireenmukaista. Sairastuneen kannattaa mieluiten lepäillä kotona ja välttää tarpeettomia kontakteja taudin leviämisen ehkäisemiseksi. Kevyttä liikkumista ja arkiaskareita voi harrastaa voinnin sallimissa rajoissa, mutta raskaammat työt ja urheilut kannattaa jättää väliin. Antibiootteja ei käytetä flunssan hoidossa, sillä ne eivät tehoa virusten aiheuttamiin sairauksiin.

Kipua ja kuumetta voidaan lievittää parasetamolilla ja tulehduskipulääkkeillä. Aikuisille soveltuvia tulehduskipulääkkeitä ovat ibuprofeeni, ketoprofeeni ja asetyylisalisyylihappo. Lapsille käytetään itsehoidossa tulehduskipulääkkeistä ainoastaan ibuprofeenia. Tulehduskipulääke ja parasetamoli soveltuvat myös yhtä aikaa käytettäviksi niin aikuisille kuin lapsillekin. Huomioi kuitenkin lääkkeiden mahdolliset yhteisvaikutukset muiden lääkitysten kanssa. Kysy neuvoa yhteisvaikutuksista apteekista.

Kurkkukivun lievitykseen sopivat imeskelytabletit, jotka desinfioivat tai puuduttavat suun ja nielun limakalvoja. Markkinoilla on myös imeskelytabletteja ja suihkeita, jotka sisältävät limakalvolla paikallisesti vaikuttavaa tulehduskipulääkettä. 

Nenän tukkoisuuteen voidaan käyttää lyhytaikaisesti limakalvoja supistavia lääkesuihkeita. Aikuisilla avaavia suihkeita saa käyttää enintään 7 ja lapsilla 5 vuorokauden ajan. Vauvat ja pienet lapset eivät vielä osaa niistää, jolloin limaa kertyy sieraimiin ja valuu nieluun aiheuttaen yskää ja vaikeuttaen hengitystä. Vauvojen ja pikkulasten nenän limaisuuteen käytetään keittosuolatippoja tai -sumutteita. Nenäeritteen poistamiseen on myös kehitetty erilaisia helppokäyttöisiä nenäniistimiä. 

Yskänlääkkeiden käyttöä ei suositella, koska tutkimusten mukaan ne ovat heikkotehoisia ja voivat aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Yskänlääkkeillä on myös yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa. Ärsyttävän yskän hoitoon voi kokeilla hunajaa tai lääkkeetöntä yskänhunajaliuosta aikuisille ja yli 1-vuotiaille lapsille. Jos ääni on käheä, on paras hoito puhumisen välttäminen. Kuiskaaminen rasittaa äänihuulia jopa enemmän kuin puhuminen.

Kuumeisen flunssapotilaan on huolehdittava riittävästä nesteiden saannista elimistön kuivumisen välttämiseksi. Nesteytyksestä on huolehdittava erityisen tarkasti vauvoilla ja iäkkäillä.

Sinkkiasetaatti imeskelytablettina tai suihkeena saattaa lyhentää flunssan oireiden kestoa muutamalla päivällä, kun kuuri aloitetaan mahdollisimman pian ensioireiden ilmaannuttua. Sinkkiasetaattia kannattaakin pitää lääkekaapissa varalla.

Voiko flunssaa ennaltaehkäistä?

Flunssan ennaltaehkäisy on vaikeaa, koska flunssavirukset leviävät helposti kosketus- ja pisaratartuntana varsinkin oireiden alkuvaiheessa. Tavalliseen flunssaan ei ole olemassa rokotteita.

Flunssan leviämistä voidaan hillitä hyvällä hygienialla. Flunssa-aikana tehostetaan käsien saippuapesua ja käytetään tarvittaessa käsien desinfiointiainetta. Kättelyä ja oireisten henkilöiden seuraa kannattaa vältellä. Yskitään ja aivastellaan ainoastaan kertakäyttöiseen paperinenäliinaan tai hihan tyveen. Päivähoitopaikoissa lelujen pesua tehostetaan, koska esimerkiksi rinovirukset voivat säilyä tartuttavina pinnoilla lähes vuorokauden.  

Imeskeltävät sinkkiasetaattitabletit tai suuhun ja nieluun suihkutettavat sinkkisuihkeet saattavat estää flunssan puhkeamisen tai lyhentää taudin kestoa, kun niiden annostelu aloitetaan heti flunssan oireiden alettua. Sinkkiasetaatti muodostaa suun ja nielun limakalvolle suojaavan kalvon, joka estää virusten pääsyä elimistöön. Sinkkiasetaatti myös sitoo taudinaiheuttajia, jolloin ne eivät pääse lisääntymään. Kuuriluonteiseen käyttöön tarkoitettua sinkkiasetaattia käytetään hereillä ollessa noin 2 tunnin välein eli 8–10 kertaa vuorokaudessa 3–7 päivän kuurina. Flunssan ehkäisyyn voi kokeilla myös C-vitamiinia, joka tukee normaalia immuunijärjestelmän toimintaa sekä vähentää väsymystä ja uupumusta. 

Milloin flunssan takia pitäisi hakeutua lääkäriin?

Normaalitilanteessa flunssa paranee levolla ja kotikonstein niin aikuisilla kuin lapsillakin. Lääkäriin on syytä hakeutua seuraavissa tilanteissa: 

  • Korkea kuume jatkuu yli 3 vuorokautta aikuisella ja lapsella yli 5 vuorokautta
  • Yskä jatkuu yli 6 viikkoa tai yskä alkaa ilman muita flunssaoireita
  • Yskiessä tulee verta
  • Poskionteloita särkee tai silmien seudulla esiintyy särkyä
  • Korvaan/ korviin koskee
  • Silmät rähmivät
  • Yleisvointi heikkenee

Kiireellistä hakeutumista lääkärin vastaanotolle vaativia tilanteita ovat hengenahdistus, hengityksen vinkuminen, puuskuttava hengitys, kipu rinnassa, nielemisvaikeudet, voimakas uupumus ja elimistön kuivuminen.

Lähteet

Terveysportti 2023
Käypä hoito: Itselääkitys. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Apteekkariliiton asettama työryhmä 19.4.2016


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
121 - 150 / 174 tuloksesta

Lääke PANADOL 60 mg 10 peräpuikkoa (6-8 kiloisille lapsille)

5,30 €
1 kpl = 0,53 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

Lääke PANADOL HOT jauhe oraaliliuosta varten

8,97 €
1 kpl = 0,75 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

Lääke PANADOL COFFEIN 500/65 mg kipulääke tabletti

5,06 €
1 kpl = 0,51 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

Lääke PARAMAX FORTE kipulääke 1000 mg kipulääke tabletti

2,50 €
1 kpl = 0,50 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

Lääke PARAMAX RAP 500 mg kipulääke tabletti

2,20 €
1 kpl = 0,22 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

Lääke OTRIVIN COMP nenäsumute 10 ml

9,49 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

NENÄFRIDA hygieniafiltterit nenän niistimeen 20 kpl

3,95 €
1 kpl = 0,20 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

NENÄFRIDA nenän niistäjä 1 kpl

14,95 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

MIELIKKI yskänpastilli 24 tabl

7,65 €
1 kpl = 0,32 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

Lääke SEPTANAZAL nenäsumute 10 ml

6,49 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

Lääke FLUSILS hunaja-sitruuna 8,75 mg imeskelytabletti

8,47 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

Lääke PAMOL F 500 mg 12 suussa hajoavaa tablettia

6,49 €
1 kpl = 0,54 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

Lääke KVILLA yskänlääke 200 ml

Tuote on tilapäisesti loppu tukkuliikkeestä.

7,48 €
1 l = 37,40 €

Lääke NATR. CHLORID nenätipat 0,9 mg/ml 20 ml

5,49 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

Lääke PARA-TABS 500 mg kipulääke tabletti

2,99 €
1 kpl = 0,30 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

Lääke PAMOL 1000 mg kipulääke 15 tablettia *

5,89 €
1 kpl = 0,39 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

Lääke VICKS SINEX 0,5 mg/ml nenäsumute 15 ml

7,28 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

WELLO2 MyBreath älysuukappale **

149,00 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

Lääke PARA-TABS 1000 mg särkylääke 15 tablettia

7,18 €
1 kpl = 0,48 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

Lääke MUCORATIO 200 mg 20 poretablettia *

7,81 €
1 kpl = 0,39 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

Lääke MUCORATIO 600 mg 10 poretablettia

7,90 €
1 kpl = 0,79 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

Lääke STREPSILS MANSIKKA imeskelytabletti kurkkukipuun

10,27 €
1 kpl = 0,43 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

MIELIKKI kurkkusuihke 25 ml

9,90 €
1 l = 396,00 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

Lääke MUCOMYST 200 mg 25 poretablettia

9,88 €
1 kpl = 0,40 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

Lääke SEPTABENE sumute suuonteloon 30 ml

9,94 €
1 ml = 0,99 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

GELOREVOICE kurkkutabletti 20 kpl

12,55 €
1 kpl = 0,62 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

Lääke VICKS VAPORUB voide

17,90 €
= 358,00 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

WELLO2 hengityssäädin WellO2-laitteeseen 1 kpl *

23,40 €
1 kpl = 7,80 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

WELLO2 kuljetuslaukku *

39,60 €
Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa
121 - 150 / 174 tuloksesta