6 - 6 / 30 tuloksesta

Reseptilääke

MAXITROL silmätipat, suspensio 1 x 5 ml

Hinta
6,56 €
Käytettävissä olevat toimitustavat: Nouto Kuopiosta Itä-Suomen yliopiston apteekista, Nouto Itä-Suomen yliopistolta - UEF henkilökunta ja opiskelijat, Matkahuolto - toimitus noutopisteeseen, Posti - toimitus noutopisteeseen, Posti - toimitus pakettiautomaattiin, Posti - kotiinkuljetus, Posti Express - kuljetus toimitusosoitteeseen ilman eri ilmoitusta, DB Schenker - toimitus noutopisteeseen, DB Schenker - kotiinkuljetus, DB Schenker - Joensuun kampuksen lääketoimitus talvikaudella, Matkahuolto - toimitus pakettiautomaattiin, Matkahuolto - kotijakelu
Reseptilääke
Ei korvattava

Vaikuttava aine

deksametasoni, neomysiini, polymyksiini-B

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään silmätulehdusten hoitoon.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Tavanomainen annos on 1-2 tippaa 4-6 kertaa vuorokaudessa tai useammin, jos silmätulehdus on vakava. Hoitoa jatketaan yleensä joitakin vuorokausia oireiden lievittymisen jälkeen.

Lääkkeen ottaminen

Tippapulloa ravistellaan hyvin ennen käyttöä. Pää taivutetaan taaksepäin ja tipat tiputetaan silmän sidekalvopussiin eli alaluomen alle. Tämän jälkeen silmä pidetään kiinni hetken aikaa, jolloin lääke leviää tasaisesti silmämunan päälle. Räpyttämistä on vältettävä, jotta lääke pysyisi silmässä. Tippapullon kärjellä ei saa koskettaa silmää eikä mitään muutakaan, ettei pulloon pääse epäpuhtauksia. Piilolinssien (kovien tai pehmeiden) käyttöä ei suositella silmätulehduksen hoidon aikana.
Jos samanaikaisesti käyttää muita silmätippoja, tippojen ottamisen välillä kannattaa pitää ainakin 5 minuutin tauko.

Vaikutustapa

Deksametasoni on kortikosteroidi, joka rauhoittaa tulehdusta ja vähentää turvotusta. Neomysiini ja polymyksiini ovat antibiootteja, jotka tappavat bakteereita.

Haittavaikutukset

Silmää voi joskus kirveltää tiputuksen jälkeen. Yliherkkyysoireita voi ilmaantua. Joskus silmänpaine kohoaa hoidon aikana, minkä vuoksi paineita mitataan etenkin pitkäaikaiskäytössä.

Raskaus ja imetys

Valmisteen käyttämisestä raskauden aikana ja imetyksen yhteydessä kannattaa neuvotella lääkärin kanssa.

Säilytys

Säilytä alle 25 °C. Älä säilytä kylmässä. Tipat säilyvät käyttökelpoisina kuukauden ajan pullon avaamisen jälkeen.

Maxitrol-silmätippapullo on suljettava tiiviisti jokaisen käyttökerran jälkeen.

Ulkonäkö

Valkoinen tai heikosti kellertävä, läpinäkymätön suspensio.

Selaa myös nämä tuoteryhmät: SILMÄTULEHDUSLÄÄKKEET, SILMÄLÄÄKKEET, SILMÄTULEHDUSLÄÄKKEET
© 2024 Lääketietokeskus
6 - 6 / 30 tuloksesta