Poskiontelotulehdus

Poskiontelotulehdus eli sinuiitti on yleinen, bakteerin aiheuttama flunssan jälkitauti. Poskiontelot ovat nenän sivuonteloita, jotka sijaitsevat nimensä mukaisesti posken yläosassa silmien alapuolella. Flunssan yhteydessä poskionteloissa on yleensä aina jonkin asteista tulehdusta. Nenän tukkoisuus, vuotaminen ja lievä paineen tunne poskissa ei välttämättä kuitenkaan aina kerro bakteeritulehduksesta. Poskiontelotulehduksen oireita ovat kipu ja paineen tunne poskipäissä. Kipu voi tuntua myös ylähampaissa ja silmäkuoppien kohdalla. Pää alaspäin ollessa kipu ja paineen tunne yleensä pahenevat. Lievät poskiontelotulehdusoireet paranevat useimmiten itsekseen. Voimakkaat ja pitkittyneet oireet voivat kuitenkin vaatia antibioottihoitoa.

Mitkä ovat poskiontelotulehduksen oireet?

Poskiontelotulehduksen klassisia oireita ovat kipu ja paineen tunne poskipäissä. Kipu voi tuntua myös ylähampaissa ja silmäkuoppien kohdalla. Pää alaspäin ollessa kipu ja paineen tunne yleensä pahenevat. Hajuaisti heikkenee ja nenä on tukkoinen. Nenästä valuu paksua, märkäistä eritettä. Joskus limakalvot turpoavat niin paljon, ettei eritettä enää pääse tulemaan nenän kautta ulos. Liman valuminen yöllä nieluun aiheuttaa yskää. Oireena voi olla myös kuumetta ja yleisvoinnin heikkenemistä.

Mikä aiheuttaa poskiontelotulehdusta?

Poskiontelotulehdus muodostuu yleisimmin viruksen aiheuttaman flunssan jälkiseurauksena. Flunssan aikana virukset lisääntyvät nenän limakalvoilla ja aiheuttavat limakalvoturvotusta. Reitti poskionteloista nenäonteloon ahtautuu ja erite ei pääse valumaan niin hyvin poskionteloista pois. Poskiontelotulehduksen aiheuttajana voi olla itse flunssavirus, mutta se voi olla myös bakteeri, bakteeri ja virus yhdessä, sienet tai allergia. Yleisimpiä poskiontelotulehduksia aiheuttavia bakteereja ovat Streptococcus pneumoniae ja Haemophilus influenzae. Flunssassa poskionteloiden limakalvoturvotus on kuitenkin hyvin tavallista ilman, että se vaatisi mitään erityistä hoitoa.

Poskiontelotulehdustaipumukseen on useita tekijöitä. Joillakin poskionteloiden rakenteet ja nenäonteloon vievät tiehyet voivat olla ahtaat, jolloin lievätkään tulehdusoireet eivät pääse paranemaan niin helposti itsekseen. Poskiontelotulehduksille altistavat myös allerginen nuha, polyypit nenässä, huono suuhygienia ja tupakansavu sekä muut ilman epäpuhtaudet.

Poskiontelotulehduksen hoito

Tavalliseen flunssaan liittyvät lievät poskiontelo-oireet paranevat yleensä itsekseen. Nenän tukkoisuutta voi helpottaa lyhytaikaisesti käytettävillä limakalvoja supistavilla nenäsuihkeilla (esimerkiksi ksylometatsoliinisuihkeet Nasolin®, Otrivin® tai Naso-ratiopharm), joita saa apteekista ilman reseptiä. Kipuun ja kuumeeseen voi tarvittaessa käyttää reseptivapaita ibuprofeeni ja/tai parasetamolivalmisteita (esimerkiksi Burana® ja Panadol®). Antibioottikuurista ei ole hyötyä lieviin oireisiin. Nenäonteloita voi kostuttaa kosteuttavilla nenäsuihkeilla ja huuhtoa suolavedellä, joka irrottaa tehokkaasti karstaa ja poistaa sitkeää limaa. Ilman reseptiä saatava lääkkeetön Physiomer® Poskiontelot -valmiste lievittää poskiontelotulehduksen oireita puhdistamalla tehokkaasti nenää. Valmistetta voidaan käyttää tarvittaessa myös antibioottihoidon lisänä.

Lääkäri voi määrätä yleensä viikon mittaisen antibioottikuurin, mikäli oireet ovat voimakkaat ja epäillään bakteeritulehdusta. Antibiootit auttavat vain bakteerien aiheuttamiin tulehduksiin. Yleisimpiä poskiontelotulehduksen hoidossa käytettyjä antibiootteja ovat amoksisilliini ja doksisykliini. Allergialääkkeistä ja nenään suihkutettavista kortisonivalmisteista tai näiden yhdistelmistä voi myös olla hyötyä. Nenäkortisoneja ja suolavesihuuhteluita käytetään etenkin pitkittyneiden ja toistuvien poskiontelotulehdusten hoidossa.

Jos oireet pitkittyvät hoidosta huolimatta, lääkäri voi tarvittaessa tehdä poskiontelopunktion eli huuhtoa poskiontelot neulan ja suolaveden avulla. Punktio ja huuhtelua helpottavat kipua, kun paineen tunne ja ylimääräinen erite poskionteloista poistuvat. Kroonisissa tapauksissa voidaan joskus päätyä leikkaushoitoon, jolla avarretaan nenä- ja poskionteloita.

Voiko poskiontelotulehdusta ennaltaehkäistä?

Poskiontelotulehdusta on vaikea ennaltaehkäistä, eikä ennaltaehkäisevistä keinoista, kuten nenään suihkutettavista kortisoneista tai keittosuolahuuhteluista ole juurikaan tutkimustietoa. Koska poskiontelotulehdus on usein virusperäisen flunssan jälkitauti, voidaan flunssan leviämistä ennaltaehkäistä hyvällä käsihygienialla ja muistamalla, että flunssat leviävät pisara- ja kosketustartuntana. Älä siis koskaan yski omaan käteen tai muita päin, vaan aina nenäliinaan tai omaan hihaan.

Milloin poskiontelotulehduksen takia pitäisi hakeutua lääkäriin?

Poskiontelotulehdus kehittyy varsin hitaasti, joten alle viikon kestäneissä flunssaoireissa ei ole vielä syytä hakeutua lääkäriin, ellei kuume ole erityisen korkea tai yleisvointi muutoin heikko. Flunssaa aiheuttavat virukset, joihin antibiootit eivät tehoa eivätkä antibiootit estä flunssan alussa oireiden kehittymistä poskiontelotulehdukseksi. Jos oireena on pelkkä nuha parikin viikkoa, sekään ei vielä vaadi lääkärissä käyntiä. Lääkäriin on syytä hakeutua tilanteessa, joissa kipu poskionteloiden kohdalla pahenee, kuume nousee yli 38 asteeseen ja herää epäily bakteeritulehduksesta. Yli neljä viikkoa jatkuva yskä voi myös kertoa mahdollisesta poskiontelotulehduksesta. Tarkemmat tutkimukset ovat aiheellisia, jos poskiontelotulehdus uusiutuu vähintään 3–4 kertaa vuodessa.

Kiireellistä hoitoa vaativia oireita ovat poskipäiden, otsan tai silmäluomien turvotus ja punoitus, toispuoleinen oireilu, verenvuoto nenästä, jatkuva tukkoisuus, pahanhajuinen erite ja näköoireet. Jos oireiden aiheuttajaksi epäillään ylähampaiden tulehdusta, on otettava yhteyttä hammaslääkäriin.

Miten poskiontelotulehdus todetaan?

Poskiontelotulehduksen toteamiseksi riittää useimmiten potilaan oirekuva sekä nenän ja nielun tarkastus lampulla.  Diagnoosin apuna voidaan käyttää myös ultraääntä, joka on kivuton toimenpide. Röntgentutkimus on tarpeen vain harvoin. Joissain tapauksissa, esimerkiksi oireiden pitkittyessä lääkäri voi punkteerata eli tyhjentää poskiontelot neulan ja huuhteluliuoksen avulla. Tämä toimenpide yleensä helpottaa kipua heti, kun paineen tunne poskionteloista häviää.

 

Lähteet

Terveysportti 2022

Sivuontelotulehdus. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Korva-, nenä- ja kurkkutaudit – Pään ja kaulan kirurgia ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2018. Saatavilla internetissä: www.kaypahoito.fi