Kliiniset täydennysravintovalmisteet

Kliiniset ravintovalmisteet sopivat tilanteisiin, kun ravinnon saanti on syystä tai toisesta liian vähäistä. Valmisteita käytetään myös tukemaan potilaiden ravitsemustilaa, jotta he jaksavat taistella sairautta vastaan tai ylläpitää voimiaan.

Useita sairauksia on helpompi hoitaa, kun potilas noudattaa erityisruokavaliota, joka sopii juuri hänen tilanteeseensa. Joskus ruokahalun puute voi johtua fyysisistä ongelmista. Esimerkiksi aivohalvauspotilaille nieleminen saattaa olla vaikeaa tai mahdotonta, kuten myös pienille lapsille, joilla on neurologisia sairauksia. Joissain tapauksissa ongelmana yksinkertaisesti on, että ravinnonsaanti on riittämätöntä, kuten syöpähoitojen aikana, suoliston tulehdustaudeissa tai vanhusten heikon ruokahalun takia. Tällöin kliiniset ravintovalmisteet ovat avuksi niin sairaalassa, hoitokodissa kuin kotonakin.

Olipa kysymys vajaaravitsemuksen torjunnasta tai erilaisten sairauksien, kuten diabeteksen, keuhkoahtaumataudin, painehaavojen tai neurologisten sairauksien ravitsemushoidosta, kliiniset ravintovalmisteet tarjoavat turvallisen tavan ravitsemustilan ja jaksamisen turvaamiseen ja tätä kautta elämänlaadun parantamiseen.

Seuraavassa taulukossa on koottu kaikki markkinoilla olevat apteekista saatavat täydennysravintovalmisteet valmistetyypin mukaan ryhmiteltynä. Kaikki valmisteet ovat gluteenittomia. Suurin osa tuotteista on vähälaktoosia eli tuotteiden laktoosipitoisuus on alle 1,0 g/100 g. Jos tuotteessa on laktoosia tätä enemmän, se on mainittu punaisella huomiovärillä. Turkoosilla olevasta linkistä pääset tarkastelemaan verkkoapteekkimme valikoimissa olevia tuotteita tarkemmin tai tilaamaan tuotteen.

 

TÄYDENNYSRAVINTOJUOMAT

PIRTELÖMÄISET/MAITOPOHJAISET MONIPUOLISET TÄYDENNYSRAVINTOJUOMAT - runsaasti energiaa sisältävät

Valmiste Makuvaihtoehdot Kcal/ pakkaus Energia/ 100 g Prot/ 100 g Hiilih/ 100 g Rasva/ 100 g Laktoosi/ 100 g Muuta huomioitavaa Mistä iästä lähtien Valmistaja
Nutridrink Compact Fibre Mansikka, mokka, vanilja 300 240 9,6 25,2 10,4 0,56 Ravintokuitua 4,5 g/pullo >3-6 Nutricia
Resource 2.0 Aprikoosi, mansikka, vanilja 400 200 9 21,4 8,7 <0,1   >3-5 Nestlé
Nutridrink Compact Banaani, mansikka, mokka, vanilja, kaakao, neutraali 300 240 9,6 29,6 9,3 <0,48   >3-6 Nutricia
Resorce 2.0 + Fibre Aprikoosi, mansikka, metsämarja, vanilja, kahvi, suklaa, neutraali 400 200 9 20 8,7 <1 Prebioottisia kuituja 2,5 g/100 m l(FOS:GOS=1:1) >3 Nestlé
Fresubin 2 kcal Drink Vanilja, metsämarja, aprikoosi-persikka, neutraali 400 200 10 21,7-22,5 7,8 <0,3   >1 Fresenius kabi
Fresubin 2 kcal Fibre Drink Suklaa, sitruuna, cappuccino 400 200 10 21,7-22,5 7,8 <0,3 Ravintokuitua 1,5-1,6 g/100 ml >1 Fresenius kabi
                     
                     

 

PIRTELÖMÄISET/MAITOPOHJAISET MONIPUOLISET TÄYDENNYSRAVINTOJUOMAT - perusvalmisteet

Valmiste Makuvaihtoehdot Kcal/ pakkaus Energia/ 100 g Prot/ 100 g Hiilih/ 100 g Rasva/ 100 g Laktoosi/ 100 g Muuta huomioitavaa Mistä iästä lähtien Valmistaja
Nutridrink Banaani, kaakao, mansikka, vanilja 300 150 6 18,5 5,8 <0,025 Yhdessä pullossa n. 20% optimaalisesta kivennäisaineiden ja vitamiinien saannista >3 Nutricia
Nutridrink Multi Fibre Kaakao, mansikka, vanilja 300 150 6 18,5 5,8 <0,025 Ravintokuitua 2,3 g/100 ml, ei sovi vähäjätteiseen ruokavalioon >3 Nutricia
Resource Teho 1.5 Aprikoosi, banaani, kaakao, vadelma/mansikka, kahvi, vanilja 300 150 5,6 21 5 <0,5   >3 Nestlé
Fresubin Energy Drink Vanilja, mansikka, mustaherukka, cappuccino, trooppiset hedelmät 300 150 5,6 18,8 5,8 <0,27 Omega3:omega6 = 1:2,6 >1 Fresenius kabi
Fresubin Energy Fibre Drink Mansikka, suklaa, vanilja 300 150 5,6 17,8 5,8 <0,26 Ravintokuitua 2 g/100 ml (vehnädekstriini (gluteeniton), inuliini, selluloosa) >1 Fresenius kabi
                     
                     

 

PIRTELÖMÄISET/MAITOPOHJAISET MONIPUOLISET TÄYDENNYSRAVINTOJUOMAT - Runsaasti proteiinia sisältävät

Valmiste Makuvaihtoehdot Kcal/ pakkaus Energia/ 100 g Prot/ 100 g Hiilih/ 100 g Rasva/ 100 g Laktoosi/ 100 g Muuta huomioitavaa Mistä iästä lähtien Valmistaja
Nutridrink Protein Kaakao, kahvi, mansikka, vanilja 300 150 10 15,6 5,3 3,2 Vähäjätteinen, pullossa 25 % optimaalisesta päivittäisestä vitamiinien ja kivennäisaineiden saannista >3-6 Nutricia
Nutridrink Compact Protein Banaani, mansikka, mokka, vanilja, persikka-mango, kurkku-lime, lämmittävä trooppinen inkivääri, marjaisa, viilentävä marjanmakuinen, neutraali 300 150 14,4 24,4 9,6 <0,32   >3 Nutricia
Cubitan Kaakao, mansikka, vanilja 300 240 10 14,2 3,5 1,7 Haavapotilaan erityisvalmiste >3 Nutricia
Resource Protein Aprikoosi, kahvi, mansikka, metsämarja, suklaa, vanilja 250 125 9,4 14 3,5 <0,5   >3-5 Nestlé
Fresubin Protein Energy Drink Metsämansikka, suklaa, vanilja, cappuccino, trooppiset hedelmät 300 150 10 12,4 6,7 <0,3 Suklaanmakuisessa ravintokuitua 0,5 g/100 ml >1 Fresenius kabi
                     
                     

 

KIRKKAAT, MEHUMAISET TÄYDENNYSRAVINTOJUOMAT - Rasvattomia eli eivät sovellu ainoaksi ravinnon lähteeksi

Valmiste Makuvaihtoehdot Kcal/ pakkaus Energia/ 100 g Prot/ 100 g Hiilih/ 100 g Rasva/ 100 g Laktoosi/ 100 g Muuta huomioitavaa Mistä iästä lähtien Valmistaja
Nutridrink Juice Style Appelsiini, mansikka, metsämarja, mustaherukka, omena 300 150 4 33,5 0 <0,025 Rasvaton, ei sovellu ainoaksi ravinnon lähteeksi >3 Nutricia
ProvideXtra Drink Appelsiini-ananas, mustaherukka, omena 300 150 4 33,5 0 0 AINUT MAIDOTON TÄYDENNYSRAVINTOJUOMA. soijaton, herneproteiinipohjainen >1 Nestlé
Resource Addera Plus Appelsiini, ananas-appelsiini, omena, vadelma-mustaherukka, päärynä-kirsikka, monihedelmä, rypäle-omena 250 125 4 27 0 <0,2 Rasvaton, ei sovellu ainoaksi ravinnon lähteeksi >3 Nestlé
                     
                     

 

TÄYDENNYSRAVINTOJUOMAT ikääntyneille

Valmiste Makuvaihtoehdot Kcal/ pakkaus Energia/ 100 g Prot/ 100 g Hiilih/ 100 g Rasva/ 100 g Laktoosi/ 100 g Muuta huomioitavaa Mistä iästä lähtien Valmistaja
                     
                     

 

TÄYDENNYSRAVINTOJUOMAT syöpäpotilaalle

Valmiste Makuvaihtoehdot Kcal/ pakkaus Energia/ 100 g Prot/ 100 g Hiilih/ 100 g Rasva/ 100 g Laktoosi/ 100 g Muuta huomioitavaa Mistä iästä lähtien Valmistaja
Forticare Appelsiini-sitruuna 200 160 9 19,1 5,3 <0,02 Sisältää EPAa ja DHA:ta, ravintokuitua 2 g/100 ml. Lapsille vain lääkärin ohjeen mukaan. >3 Nutricia
                     
                     

 

TÄYDENNYSRAVINTOJUOMAT diabeetikolle

Valmiste Makuvaihtoehdot Kcal/ pakkaus Energia/ 100 g Prot/ 100 g Hiilih/ 100 g Rasva/ 100 g Laktoosi/ 100 g Muuta huomioitavaa Mistä iästä lähtien Valmistaja
Diasip Kaakao, mansikka, vanilja 200 100 4,9 11,7 3,8 3,6 Ravintokuitua 4 g/100 ml >3 Nutricia
                     
                     

 

TÄYDENNYSRAVINTOJUOMAT munuaispotilaalle

Valmiste Makuvaihtoehdot Kcal/ pakkaus Energia/ 100 g Prot/ 100 g Hiilih/ 100 g Rasva/ 100 g Laktoosi/ 100 g Muuta huomioitavaa Mistä iästä lähtien Valmistaja
Renilon 4.0 Aprikoosi 200 160 4 23,5 10 0,03 Predialyysivaiheeseen. Myös diabetesta sairastavalle. >3-6 Nutricia
Renilon 7.5 Aprikoosi, kinuski 200 160 7,5 20 10 0,08 Dialyysivaiheeseen. Myös diabetesta sairastavalle. >3-6 Nutricia
                     
                     

 

TÄYDENNYSRAVINTOJUOMAT COPD-potilaalle

Valmiste Makuvaihtoehdot Kcal/ pakkaus Energia/ 100 g Prot/ 100 g Hiilih/ 100 g Rasva/ 100 g Laktoosi/ 100 g Muuta huomioitavaa Mistä iästä lähtien Valmistaja
Respifor Kaakao, mansikka, vanilja 188 150 7,5 22,5 3,3 2 Vähärasvainen. Ei aiheuta täydenolon tunnetta eikä siten vaikeuta hengitystä. >3 Nutricia
                     
                     

 

TÄYDENNYSRAVINTOJUOMAT leikkauspotilaalle leikkaukseen valmistautuessa

Valmiste Makuvaihtoehdot Kcal/ pakkaus Energia/ 100 g Prot/ 100 g Hiilih/ 100 g Rasva/ 100 g Laktoosi/ 100 g Muuta huomioitavaa Mistä iästä lähtien Valmistaja
PreOp Sitruuna 100 50 0 12,6 0 0 Kuiduton. Vasta-aiheet: Kiireellinen päivystysleikkaus ja potilaat, joiden mahalaukun tyhjeneminen on hidastunut. Ei imeväisille Nutricia
                     
                     

 

TÄYDENNYSRAVINTOJUOMAT varhaisesta Alzheimerin tautia sairastaville

Valmiste Makuvaihtoehdot Kcal/ pakkaus Energia/ 100 g Prot/ 100 g Hiilih/ 100 g Rasva/ 100 g Laktoosi/ 100 g Muuta huomioitavaa Mistä iästä lähtien Valmistaja
Souvenaid Vanilja, mansikka, kahvi 125 100 3,04 13,2 3,92 <0,02 EPA 240 mg/100 ml, DHA 960 mg/100 ml. Sisältää patentoitua Fortasyn ConnectTM -ravintoaineyhdistelmää, joka tukee synapsien muodostusta.   Nutricia
                     
                     

 

TÄYDENNYSRAVINTOJUOMAT lapsille

Valmiste Makuvaihtoehdot Kcal/ pakkaus Energia/ 100 g Prot/ 100 g Hiilih/ 100 g Rasva/ 100 g Laktoosi/ 100 g Muuta huomioitavaa Mistä iästä lähtien Valmistaja
Fortini Multi Fibre Banaani, kaakao, mansikka, neutraali 300 150 3,3 18,8 6,8 <0,025 Yhdessä pullossa noin 20 % lapsipotilaan optimaalisesta päivittäisestä vitamiinien, kivennäisaineiden ja ravintokuidun tarpeesta. >1 Nutricia
Fortini Smoothie Kesähedelmä, marja-hedelmä 300 150 3,4 19 6,4 <0,025 Ravintokuitua 1,4 g/100 ml. Sisältää 15 % oikeaa hedelmää. >1-2 Nutricia
Resource Minimax Mansikka, banaani-aprikoosi, kaakao 240 120 3,8 13,7 5,5 <0,05   >1 Nestlé
                     
                     

 

TÄYDENNYSRAVINTOJUOMAT - runsashiilihydraattiset

Valmiste Makuvaihtoehdot Kcal/ pakkaus Energia/ 100 g Prot/ 100 g Hiilih/ 100 g Rasva/ 100 g Laktoosi/ 100 g Muuta huomioitavaa Mistä iästä lähtien Valmistaja
Nutrical Neutraali 247   0 61,9 0 0 Sakkaroositon. Mm. munuaisten toimintahäiriöistä ja maksasairauksista kärsivien ruokavaliossa; sopii oraaliseen glukoosirasituskokeeseen.   Nutricia
                     
                     

 

KEITOT, PUUROT JA KIINTEÄT VALMISTEET

Valmiste Makuvaihtoehdot Kcal/ pakkaus Energia/ 100 g Prot/ 100 g Hiilih/ 100 g Rasva/ 100 g Laktoosi/ 100 g Muuta huomioitavaa Mistä iästä lähtien Valmistaja
Nutilis Fruit Stage 3 Mansikka, omena 206 137 7 17 4 0,03 Omenasosepohjainen, erityisesti nielemishäiriöistä kärsivien täydennysravinnoksi. Ei vähäjätteiseen ruokavalioon. >3-6 Nutricia
                     
                     

 

JAUHEMAISET TÄYDENNYSRAVINTOVALMISTEET

RAVITSEMUKSELLISESTI TÄYSIPAINOISET JAUHEET

Valmiste Makuvaihtoehdot Kcal/ pakkaus Energia/ 100 g Prot/ 100 g Hiilih/ 100 g Rasva/ 100 g Laktoosi/ 100 g Muuta huomioitavaa Mistä iästä lähtien Valmistaja
Resource Complete Mansikka, mokka, vanilja 384 (100)   22,6 (6) 65,1 (16) 3,8 (1) 6 (1,7) Suluissa ravintosisältö valmiissa juomassa.   Nestlé
                     
                     

 

JAUHEMAISET PROTEIINITTOMAT TAI SYNTEETTISIÄ AMINOHAPPOJA SISÄLTÄVÄT JAUHEET

Valmiste Makuvaihtoehdot Kcal/ pakkaus Energia/ 100 g Prot/ 100 g Hiilih/ 100 g Rasva/ 100 g Laktoosi/ 100 g Muuta huomioitavaa Mistä iästä lähtien Valmistaja
Duocal Neutraali 492   ei lisätty 72,7 22,3 0 Voidaan lisätä mihin tahansa pehmeään tai nestemäiseen ruokaan.   Nutricia
Elemental 028 Extra Appelsiini, neutraali 443   12,5 59 17,45 0 Sisältää kaikkia päivän aikana tarvittavia ravintoaineita. proteiinit synteettisinä aminohappoina. Rasvoista 35 % MCT-rasvoja. Maidoton. Ei suositella lapsille Nutricia
                     
                     

 

JAUHEMAISET HIILIHYDRAATTILISÄT

Valmiste Makuvaihtoehdot Kcal/ pakkaus Energia/ 100 g Prot/ 100 g Hiilih/ 100 g Rasva/ 100 g Laktoosi/ 100 g Muuta huomioitavaa Mistä iästä lähtien Valmistaja
Fantomalt Lähes mauton 384   0 96 0 0     Nutricia
Resource Energiajauhe Appelsiini, neutraali 380   <0,15 94 <0,1 0   Ei suositella lapsille Nestlé
                     
                     

 

KUITULISÄ

Valmiste Makuvaihtoehdot Kcal/ pakkaus Energia/ 100 g Prot/ 100 g Hiilih/ 100 g Rasva/ 100 g Laktoosi/ 100 g Muuta huomioitavaa Mistä iästä lähtien Valmistaja
Stimulance Multi Fibre Neutraali 69   3,4 13,2 0,3 0 Liukenevaa kuitua 46 g/100g, liukenematonta 30 g/100g. Sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan tasapainotus, suolen toiminnan normalisointi. Ei imeväi-sille Nutricia
                     
                     

 

PROTEIINILISÄT

Valmiste Makuvaihtoehdot Kcal/ pakkaus Energia/ 100 g Prot/ 100 g Hiilih/ 100 g Rasva/ 100 g Laktoosi/ 100 g Muuta huomioitavaa Mistä iästä lähtien Valmistaja
Protifar Neutraali 380   89 <1,5 2 <1,5 Kaseiinipohjainen, sakkaroositon   Nutricia
                     
                     

 

PATUKAT

Valmiste Makuvaihtoehdot Kcal/ pakkaus Energia/ 100 g Prot/ 100 g Hiilih/ 100 g Rasva/ 100 g Laktoosi/ 100 g Muuta huomioitavaa Mistä iästä lähtien Valmistaja
Allevo One Meal Toffee, mustikka, jossa ohut jogurttikuorrute, tumma suklaa, suklaa-manteli-merisuola 117-121 riippuen mausta 205-212 riippuen mausta 13-14 riippuen mausta 19-25 riippuen mausta 4,9-6,9 riippuen mausta   Suklaa-manteli-merisuola laktoositon   Karo Healthcare
                     
                     

 

RASVALISÄT

Valmiste Makuvaihtoehdot Kcal/ pakkaus Energia/ 100 g Prot/ 100 g Hiilih/ 100 g Rasva/ 100 g Laktoosi/ 100 g Muuta huomioitavaa Mistä iästä lähtien Valmistaja
MCT-öljy     855 0 0 95 0 Kaikki rasva tyydyttynyttä. Keskipitkäketjuisia rasvahappoja eli sopii rasvojen imeytysmishäiriöiselle.   Nutricia
Calogen Mansikka, neutraali   450 0 4,3 50 0 Ravintoarvot mansikanmakuiselle. Pitkäketjuisia rh:ja ja vettä sisältävä rasvaemulsio. Tyydyttynyttä rasvaa 5,3 g/100 ml. >3-6 Nutricia
Calogen Extra Mansikka   400 5 4,5 40,3 <0,025 Energia pääosin monityydyttymättömistä rh:ista. Sisältää kaikkia tarvittavia kivennäisaineita ja vitamiineja sekä välttämättömiä rasvahappoja. Vähäjätteinen. >3-6 Nutricia
Liquigen     450 0 0 50 0 Kaikki rasva tyydyttynyttä, sis. MCT-rasvaa 49,2 g/100 ml, sopii rasvojen imeytysmishäiriöiselle.   Nutricia
                     
                     

 

JUOMAN JA RUOAN SAKEUTTAJAT (nielemishäiriöihin, pulautteluun)

Valmiste Makuvaihtoehdot Kcal/ pakkaus Energia/ 100 g Prot/ 100 g Hiilih/ 100 g Rasva/ 100 g Laktoosi/ 100 g Muuta huomioitavaa Mistä iästä lähtien Valmistaja
Nutilis Powder Ei muuta ruoan makua eikä tuoksua 328   0,2 86 0,2 0 Ravintokuitua 6,4 g/100 g Jäähdytys, pakastus ja kuumennus ok. >3 Nutricia
Nutrilon Nutriton   318   0 66,2 0,3 <0,05 Ainut sakeuttaja, joka sopii imeväisikäisille. Kaikille, myös vauvoille Nutricia
Nutilis Clear   299   0,8 60 0 0 Ravintokuitua 28 g/100 g >3 Danone
                     
                     

 

Täydennysravintovalmisteen kelakorvattavuus vaatii aina kelakorvausnumeron. Voit tarkistaa Kelan lääkehaun kautta onko määrätty tuote teille kelakorvattava. Linkki sivulle tässä.