Mistä miesten virtsaamisvaivat johtuvat? Virtsaamisvaivoja esiintyy yleisesti ikääntyvillä miehillä. Eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu on vaiva, jota esiintyy suurimmalla osalla yli 60-vuotiaista miehistä. Virtsaamista haittaavia oireita on kuitenkin harvemmalla.
Suurentunut eturauhanen häiritsee virtsaamistoimintaa painamalla virtsarakon pohjaa, ahtauttamalla eturauhasen läpi kulkevaa virtsaputkea ja heikentämällä virtsarakon kaulan lihaksiston toimintaa. Rakon tyhjenemisen ongelmat ilmenevät tihentyneenä virtsaamistarpeena ja virtsasuihkun heikkoutena. Yöllinen virtsaustarve häiritsee yöunta, virtsatessa joutuu ponnistelemaan ja tuntuu, ettei rakko tyhjene kunnolla.
Eturauhasen liikakasvu liittyy ikääntymiseen, joten ennaltaehkäiseviä keinoja ei ole. Oireiden pahenemista voidaan kuitenkin hillitä esimerkiksi välttämällä kylmettymistä. Alkoholin käyttö voi myös vaikeuttaa oireita. Virtsaamisoireita ei kannata murehtia yksin ja lääkäriin kannattaa hakeutua rohkeasti. Lääkäri voi määrätä oireita helpottavia reseptilääkkeitä ja mikäli näistä ei ole apua, harkita muita hoitokeinoja. Apteekista on saatavilla ilman reseptiä kasvirohdosvalmisteita lieviin eturauhasvaivoihin. Näitä ei kuitenkaan pidä käyttää yhtä aikaa eturauhasen liikakasvuun tarkoitettujen reseptilääkkeiden kanssa.
Lähde: Terveysportti 2018
Tutustu verkkoapteekin intiimituotteisiin täällä >>
Mirkka Koponen, farmaseutti - sairaanhoitaja
|
Tilaa uutiskirjeemme ja saat alennuskoodin joka oikeuttaa 10 % alennukseen yhdestä yli 50 euron tilauksesta! (ei koske alennustuotteita eikä lääkkeitä)
Itä-Suomen yliopiston apteekki
Yliopistonverkkoapteekki
Puijonkatu 23
70100 Kuopio
Puh. 029 445 6222 (pvm/mpm)
verkkoapteekki@uef.fi
Verkkoapteekin toimintaa valvova viranomainen
Fimea (Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus)
Puh. 029 522 3341
kirjaamo@fimea.fi