Liukuvoide on hyvä apu intiimeihin hetkiin etenkin kuivista limakalvoista kärsiville. Liukuvoide voi tuoda lisänautintoa intiimeihin hetkiin, vaikka et kärsisikään kuivista limakalvoista ja limakalvot voivat hyvin. Liukuvoidetta voidaan käyttää myös monissa muissa tarkoituksissa, esimerkiksi vartalon hieronnassa. Apteekin valikoimista löydät hellävaraiset liukuvoiteet erilaisiin tilanteisiin, myös herkille limakalvoille.
Liukuvoide on vesipohjainen, silikonipohjainen tai öljypohjainen geeli tai voide, jota käytetään intiimialueen limakalvojen kosteuttamiseen yleisimmin seksin aikana. Liukuvoiteena voidaan käyttää myös esimerkiksi hajusteettomia perusvoiteita, kasvipohjaisia ruokaöljyjä tai ihoöljyjä. Varsinaiset liukuvoiteet on kuitenkin suunniteltu intiimialueen herkkiä limakalvoja ajatellen.
Liukuvoidetta käytetään intiimialueen ulkoisille limakalvoille, emättimeen, penikseen tai peräaukkoon. Liukuvoidetta suositellaan käytettäväksi varsinkin erilaisten seksilelujen kanssa sekä anaaliseksissä, jossa liukastusta ei ole luonnostaan. Liukuvoiteen käyttöön ei tarvita mitään erityistä ongelmaa, kuten limakalvojen kuivuutta, vaan liukuvoiteen avulla voidaan saada seksiin lisänautintoa kaikissa tapauksissa. Limakalvot voivat kuivua erilaisten hormonaalisten muutosten, kuten imetyksen ja vaihdevuosien myötä. Ihoa ja limakalvoja kuivattavat lääkehoidot ja atopia voivat vaikuttaa intiimialueeseen siten, että seksistä tulee kivuliasta. Tällöin liukuvoide on oivallinen apu saada helpotusta intiimielämän onnistumiseen.
Liukuvoiteet sopivat myös vartalon alueen hierontaan. Emättimeen tai peräaukkoon laitettavissa lääkkeissä liukuvoide helpottaa asettimen tai suppomaisen lääkkeen laittamista. Jos kuumetta mitataan peräaukosta, voidaan kuumemittarin pää liukastaa liukuvoiteella, jolloin se on hieman miellyttävämpi laittaa paikalleen. Lääkärit käyttävät liukuvoidetta esimerkiksi gynekologisissa ja urologisissa tutkimuksissa.
Liukuvoidetta voi ostaa apteekista, apteekkien verkkokaupoista, päivittäistavarakaupoista sekä seksitarvikkeista myyvistä liikkeistä tai verkkokaupoista. Intiimiasiat ja liukuvoiteen hankinta voivat monesti olla arkoja asioita. Esimerkiksi apteekin verkkokaupan kautta liukuvoiteen tilaaminen onnistuu kätevästi ja huomaamattomasti.
Liukuvoiteet jaotellaan vesipohjaisiin, silikonipohjaisiin ja öljypohjaisiin vaihtoehtoihin. Liukuvoiteen valinnassa kannattaa miettiä omia mieltymyksiä ja käyttötarkoitusta. Vesi- ja silikonipohjaiset liukuvoiteet sopivat yhdyntään lähes kaikille. Vesipohjaiset tahraavat vähiten ja ne on helpoin pestä pois, kun taas silikonipohjaiset vaikuttavat pidempään, mutta ovat hieman vaikeampi pestä pois. Seksilelujen kanssa vesipohjaiset liukuvoiteet ovat varmin valinta, sillä silikonipohjaisia ei saa käyttää silikonipintaisten seksilelujen kanssa. Silikoni- tai öljypohjaista liukuvoidetta voidaan käyttää, jos seksilelu on tehty lasista tai metallista, silikonipohjainen sopii myös kovamuovista valmistetuille seksileluille. Öljypohjaiset liukuvoiteet eivät sovellu lateksikondomien kanssa kondomia haurastuttavan vaikutuksen vuoksi. Ne ovat kuitenkin paksumman koostumuksensa ansiosta hyviä valintoja esimerkiksi anaaliseksiin (ellei käytetä lateksikondomia) ja vartalon hierontaan.
Liukuvoidevalikoimasta löytyy myös limakalvoja kosteuttavia ja hoitavia aineita sisältäviä vaihtoehtoja. Vesipohjainen, hoitava liukuvoide onkin hyvä valinta esimerkiksi herkille limakalvoille. Makuliukuvoiteet soveltuvat hyvin suuseksiin. Suurien liukuvoidemäärien nielemistä on kuitenkin vältettävä. Valikoimista löytyy myös erilaisia stimuloivia ja lämmittäviä liukuvoiteita, joiden avulla voidaan lisätä intiimialueen verenkiertoa ja kiihottumista.
* * FEMISAN VITAL emätingeeli 36 g16,56 €
20,70 €
Säästät 4,14 €
1 kg = 460,00 €
|
ACO INTIMATE CARE CARING GLIDE liukuvoide 50 ml11,80 €
1 l = 236,00 €
|
DUREX MASSAGE 2in1 liukuvoide ja hierontageeli 200 ml11,95 €
1 l = 59,75 €
|
|
RFSU TURN UP THE HEAT GLIDE liukuvoide 150 ml11,85 €
1 l = 79,00 €
|