Polvituki


Polvituki on polven erilaisten kiputilojen hoitoon ja ennaltaehkäisyyn tarkoitettu apuväline. Polvinivel kuormittuu helposti ja polvikivut ovatkin varsin yleisiä. Polvi voi kipeytyä muun muassa venähdyksen, huonojen liikeratojen, rasitusvamman tai muun vamman seurauksena. Ylipaino, polvea ympäröivien lihasten heikkous ja iän myötä nivelkulumat altistavat kivulle. Kaikenlainen liikkuminen kipeän polven kanssa voi olla haasteellista, jolloin liikkumisintokin laantuu, lihakset heikkenevät ja kipu voi pahentua entisestään.

Polvituki antaa nimensä mukaisesti tukea polvelle, vakauttaa polven liikettä ja estää sitä vääntymästä kuitenkaan luonnollista liikettä estämättä. Polvitukea ei ole tarkoitus käyttää jatkuvasti, ellei lääkäri tai fysioterapeutti ole niin ohjeistanut. Polvitukea käytetään yleensä vain kipua aiheuttavien tilanteiden yhteydessä, esimerkiksi liikuntaharrasteissa tai kävellessä. Liiallinen polvituen käyttö voi heikentää polvea ympäröiviä lihaksia, jolloin polvi ei pääse kuntoutumaan optimaalisella tavalla. Muistathan siis vahvistaa reiden ja säären alueen lihaksia.

Polvituen kuuluu olla napakka, mutta se ei saa olla kuitenkaa liian tiukka, jolloin se tuntuu epämukavalta ja estää verenkiertoa. Polvitukimalleista löytyy kevyempiä tukia sekä napakamman tuen antavia tukia, joissa on sivuttaisliikettä vähentäviä rakenteita. Jotkin tuet ovat kiristettävissä tarranauhoilla sopiviksi.