Punkki

Punkki eli puutiainen on pieni, noin 1–3 millimetrin pituinen hämähäkkieläin, joka käyttää ravintonaan verta. Punkkeja löytyy Suomen luonnosta aktiivisena suurimman osan vuotta, jopa helmi-maaliskuulta joulukuuhun saakka. Punkki viihtyy parhaiten kasvillisuuden seassa varjoisilla ja kosteilla alueilla heinikoissa ja pensaikoissa, yleensä noin 10–20 senttimetrin korkeudella.

Punkit tarvitsevat veriaterian siirtyäkseen toukasta nymfiksi ja edelleen aikuiseksi. Naaraspunkki tarvitsee verta kyetäkseen munimaan. Punkki odottaa sopivaa ohikulkijaa, eläintä tai ihmistä, ja tarttuu ohikulkijan karvoitukseen tai vaatetukseen. Punkit ovat ilmaston lämpenemisen seurauksena levinneet lähes koko Suomeen aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Punkkeja tavataan eniten eteläisessä ja itäisessä Suomessa. Punkit eli puutiaiset levittävät borrelia-bakteerin aiheuttamaa borrelioosia eli Lymen tautia ja viruksen aiheuttamaa puutiaisaivokuumetta eli Kumlingen tautia. Lisätietoa punkeista löydät täältä >>

Koirien punkkivalmisteet löydät täältä >> 

Kissojen punkkivalmisteet löydät täältä >>

Onko punkkien levittämiin sairauksiin hoitoa?

Puutiaisaivokuumetta voidaan ehkäistä rokotteella, mutta varsinaista parantavaa hoitoa siihen ei ole. Puutiaisaivokuumeen hoito on oireenmukaista ja sairastetusta taudista kehittyy immuniteetti. Muista kuitenkin, ettei rokote suojaa punkeilta eikä estä niitä tarttumasta ihoon.

Borrelioosia vastaan rokotetta ei ole olemassa. Myöskään aikaisemmin sairastettu borrelioosi ei tuo immuniteettia. Borrelioosia hoidetaan antibiooteilla.

Missä sairauksia aiheuttavia punkkeja esiintyy?

Suomessa virusta kantavia punkkeja esiintyy eniten Ahvenanmaan, Turun ja Kotkan saaristossa. Eteläisessä saaristossa sekä aivokuumeen riskipaikkakunnilla itäisessä ja läntisessä Suomessa puutiaisaivokuumerokote kuuluu yleiseen rokoteohjelmaan. Rokotetta suositellaan muillekin alueella pidemmän aikaa oleskeleville. Borrelia-bakteeria esiintyy koko Suomessa punkin levinneisyysalueella.

Mihin punkki tavallisimmin tarttuu?

Punkit kiinnittyvät yleensä alueille, joissa on ohut iho. Tavallisia puremakohtia ovat kainalot, nivuset, jalat, napa, pään ja niskan alue hiuspohjaa myöten sekä korvien taustat. Kivuton purema ja pienen pieni punkki jää helposti huomaamatta, ellei huolellista punkkitarkastusta tehdä.

Mitä oireita punkin purema aiheuttaa?

Punkin purema aiheuttaa iholle usein ärsytystä, lievää kutinaa ja pienelle alueelle rajoittavaa punoittavaa ihottumaa. Nämä oireet eivät vielä tarkoita borrelioositartuntaa. Pienelle paikalliselle ihottumalle ei yleensä tarvitse tehdä mitään.

Punkin purema itsessään on vaaraton, mikäli punkki ei kanna tarttuvaa sairautta. Borrelioosin oireena kehittyy muutaman päivän – noin kuukauden kuluessa iholle punoittava ja laajeneva ihottuma tai sinertävä patti. Yleisoireina voi ilmetä flunssan kaltaisia oireita. Mikäli borrelioosi jää hoitamatta, voi oireilu olla myöhemmässä vaiheessa hyvinkin epämääräistä. Taudinkuvaan voi liittyä esimerkiksi iho-, hermosto-, nivel- ja sydänoireita. Borrelia-bakteeria kantavien punkkien puremista kuitenkin vain pieni osa aiheuttaa tartunnan.

Puutiaisaivotulehdus voi olla oireeton. Joillekin kehittyy aluksi yleisoireina kuumeilua ja lihaskipuja. Jatkossa taudinkuva voi kehittyä aivokuumeeksi, jossa tyypillisiä oireita ovat kuumeen lisäksi pahoinvointi, niskajäykkyys, päänsärky ja erilaiset hermostolliset oireet.

Miten poistan punkin oikein?

Punkin levittämien sairauksien ehkäisemiseksi on tärkeää poistaa punkki mahdollisimman pian. Puutiaisaivokuumevirus voi levitä ihmiseen nopeastikin, jopa minuuteissa, mutta borrelia-bakteerin siirtyminen vaatii useita tunteja tai jopa parikin vuorokautta. Borrelioosiin sairastumisen riski on vähäinen, jos punkin irrottaminen onnistuu vuorokauden kuluessa puremasta.

Aiemmin suosittiin punkin tukehduttamista paksulla rasvalla, kuten voilla. Rasvaamisen haittana on punkin hidas irtoaminen ihosta. Samalla punkki saattaa ehtiä tukehtuessaan oksentaa borrelia-bakteereja sisältävän mahansisältönsä puremakohtaan, jolloin bakteerit voivat siirtyä ihmiseen. Suositeltavampi tapa onkin poistaa punkki mekaanisesti jollain välineellä tai kynsillä.

Punkin voi poistaa iholta pinseteillä, punkkilassolla tai punkkiraudalla mahdollisimman läheltä ihon pintaa varovaisesti nostamalla. On kuitenkin varottava, ettei punkki pääse rikkoutumaan poistamisen aikana. Punkkia ei myöskään pidä yrittää poistaa puristamalla, murskaamalla tai terävällä esineellä. Puhjetessaan punkki voi levittää taudinaiheuttajat iholle. Suojakäsineiden käyttö punkkia käsitellessä on suotavaa. Irrotettu punkki kannattaa hävittää esimerkiksi huuhtomalla se paperiin käärittynä wc-pöntöstä.

Puremakohta pestään lämpimällä vedellä ja saippualla ja käytetään desinfiointiainetta.

Voiko punkkien aiheuttamia sairauksia ennaltaehkäistä?

Paras suoja punkkeja vastaan on vaatetus. Liikkuessasi luonnossa pukeudu pitkähihaisiin ja -lahkeisiin vaatteisiin ja laita lahkeet sukan tai saappaan sisään. Punkki on helpompi havaita vaaleista vaatteista. Lisäkeinona voi kokeilla hyönteiskarkotetta, joka tehoaa myös punkkeihin.

Maastossa ulkoilun jälkeen kannattaa aina tehdä huolellinen punkkitarkastus, jossa vaatteet ja iho päänahkaa myöten käydään perusteellisesti läpi. Apuna voi tarvittaessa käyttää suurennuslasia. Älä unohda tarkastaa myös karvaisia perheenjäseniä eli koiria ja ulkoilevia kissoja!

 

Koirien punkkivalmisteet löydät täältä >> 

Kissojen punkkivalmisteet löydät täältä >>

Voiko borrelioosia testata itse?

Markkinoilta löytyy kotona tehtäviä punkkitestejä, jotka näyttävät kantaako punkki borrelia-bakteeria. Testit eivät kuitenkaan kerro riittävästi borrelioosiriskistä.

Milloin pitäisi mennä lääkäriin?

Hakeudu lääkärin vastaanotolle, jos:

  • punkin puremakohdan ympärille ilmestyy viikon kuluessa punoittava yli 5 cm läpimittaiseksi laajeneva rengasmainen ihottuma-alue
  • oireita esiintyy muualla kuin iholla, esimerkiksi nivelissä
  • esiintyy yleisoireita, kuten kuumeilua

Mitä tuotteita apteekista on saatavilla punkkien ehkäisyyn ja poistoon?

Apteekista löytyy punkkien ennaltaehkäisyyn ihmisille hyönteiskarkotetta. Kissoille ja koirille on saatavilla punkkipantoja ja paikallisvaleluliuoksia ilman reseptiä. Koirille tarkoitettu suun kautta otettava punkkilääke vaatii reseptin eläinlääkäriltä.

Apteekin valikoimissa olevat apuvälineet punkkien poistoon ovat punkkipinsetti, punkkilasso ja punkkirauta.

 

Lähteet

Terveysportti 2022

Reumaliitto (reumaliitto.fi)

Rokotesuoja.fi/punkkiklinikka

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (thl.fi)


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:

WONDERM ANTISEPTI haavan desinfiointiin

4,70 €
1 l = 47,00 €
Lähetämme apteekista 1-3 arkipäivässä

ANTICK punkinjäädyttäjä 100 annosta *

Tuote on tilapäisesti loppunut tukkuliikkeestä.

9,80 €
1 kpl = 0,10 €

TRIX PUNKKILASSO eläimille

9,20 €
Lähetämme varastosta 1-3 arkipäivässä

PUNKKIRAUTA TICK BAR

12,30 €
Lähetämme varastosta 1-3 arkipäivässä

FRONTLINE HOMEGARD ulkoloisten torjuntasuihke kotitalouksille 250 ml **

17,90 €
1 l = 71,60 €
Lähetämme varastosta 1-3 arkipäivässä

Z-PINSETTI tikkujen, lasinsirujen ja punkin poistoon

17,75 €
Lähetämme varastosta 1-3 arkipäivässä

TRIX punkkilasso ihmisille

9,20 €
Lähetämme varastosta 1-3 arkipäivässä