Kynsisieni on dermatofyyttien eli silsasienten aiheuttama infektio, joka aiheuttaa kynnessä tavallisimmin kellertäviä tai ruskehtavia värimuutoksia, paksuuntumista ja haurastumista. Aikuisista kynsisientä esiintyy noin 8 % väestöstä, lapsilla se on erittäin harvinainen. Kynsisieni on lähinnä kosmeettinen haitta, mutta paksuuntunut ja hauras kynsi voi haitata kenkien käyttöä ja aiheuttaa vaurioita sukkiin. Kynsisientä esiintyy enimmäkseen varpaankynsissä, yleisimmin ukkovarpaassa. Sormenkynsissä sieni on harvinainen.
Kynsisienen itsehoito
Parhaan tuloksen saavuttamiseksi kynsisienen hoito kannattaa aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Lievän ja keskivaikean kynsisienen hoitoon on saatavilla apteekista ilman reseptiä lääkkeettömiä paikallishoitotuotteita, joiden vaikutusmekanismina on sienen elinolosuhteiden heikentäminen kynnessä. Tuotteita käytetään 1-2 kertaa päivässä valmisteesta riippuen. Pihkalakalla kynttä hoidetaan 2 kertaa viikossa. Vaihtoehtona on myös sairastuneen kynnen pehmittäminen ureavoiteella, jonka jälkeen hoitoa jatketaan sienitulehdusvoiteella. Lääkäri voi määrätä reseptillä lääkekynsilakkaa tai vaikeammissa tapauksissa suun kautta otettavan pitkän sienilääkekuurin.
Kynsisienen hoito vaatii sinnikkyyttä, sillä hoitoa on jatkettava, kunnes terve kynsi kasvaa tilalle. Varpaankynsien kohdalla tämä tarkoittaa noin 6 kuukauden 2 vuoden hoitoa.
Kynsisienen ennaltaehkäisy
Kynsisieni voi saada alkunsa kynnen tai kynsivallin vaurion kautta, joten hoida tulehdukset ja vammat huolellisesti. Yleisissä tiloissa, kuten uimahalleissa ja urheilutiloissa, on suositeltavaa käyttää tossuja.
Hakeudu lääkäriin jos:
Muista aina kertoa lääkärille kaikista käyttämistäsi lääkkeistä, sillä sienilääkkeillä on runsaasti yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa!
Lähde: Terveysportti 2018
Tutustu verkkoapteekin tuotevalikoimaan täällä >>
Mirkka Koponen, farmaseutti – sairaanhoitaja
Tilaa uutiskirjeemme ja saat alennuskoodin joka oikeuttaa 10 % alennukseen yhdestä yli 50 euron tilauksesta! (ei koske alennustuotteita eikä lääkkeitä)
Itä-Suomen yliopiston apteekki
Yliopistonverkkoapteekki
Puijonkatu 23
70100 Kuopio
Puh. 029 445 6222 (pvm/mpm)
verkkoapteekki@uef.fi
Verkkoapteekin toimintaa valvova viranomainen
Fimea (Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus)
Puh. 029 522 3341
kirjaamo@fimea.fi