Varastossa. Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa
atsitromysiini
Bakteereiden aiheuttamien tulehduksien hoito esimerkiksi keuhkoissa, keuhkoputkissa, välikorvassa, nenän sivuonteloissa, nielurisoissa ja ihossa, sekä klamydian hoitoon. Infuusioliuosta käytetään keuhkokuumeen ja sisäsynnyttimien vaikeiden tulehdusten hoitoon.
Lääkärin ohjeen mukaan. Yleensä otetaan yksi annos vuorokaudessa ja hoito kestää 1-5 vuorokautta.
Tabletti niellään kokonaisena runsaan nesteen kera. Oraalisuspensiota ravistellaan hyvin ennen pullon avaamista ja sitä annostellaan pakkauksessa olevan ruiskun tai mittalusikan avulla. Infuusioliuos annostellaan laskimoon. Lääkeannoksen voi ottaa ruokailusta riippumatta. Jos käytössä on mahahappoa neutraloivia antasidilääkkeitä, tulee antasidi ottaa vähintään yksi tunti ennen asitromysiiniä tai aikaisintaan kaksi tuntia sen jälkeen.
Atsitromysiini kuuluu ns. makrolidiantibiootteihin. Se estää bakteerien lisääntymistä ja auttaa elimistöä selviytymään tulehduksesta.
Lääke on yleensä hyvin siedetty. Yleisin haittavaikutus on ripuli. Joskus voi esiintyä myös esimerkiksi päänsärkyä, oksentelua, vatsakipua tai pahoinvointia.
Lääkäri arvioi käytön tarpeellisuuden raskauden ja imetyksen aikana.
ZITHROMAX jauhe oraalisuspensiota varten 40 mg/ml Säilytä alle 30 °C. ZITHROMAX tabletti, kalvopäällysteinen 250 mg Säilytä alle 30 °C. ZITHROMAX IV infuusiokuiva-aine, liuosta varten 500 mg Ei erityisohjeita.
ZITHROMAX jauhe oraalisuspensiota varten 40 mg/ml Melkein valkoista jauhetta, oraalisuspensio melkein valkoista, miedosti vaniljalta tuoksuvaa nestettä. ZITHROMAX tabletti, kalvopäällysteinen 250 mg Kalvopäällysteinen, valkoinen kapselinmuotoinen kupera tabletti, jossa toisella puolella Pfizer-logo, toisella puolella tunnus ZTM 250, pituus 13,5 mm. ZITHROMAX IV infuusiokuiva-aine, liuosta varten 500 mg Melkein valkoista tai valkoista jauhetta.
Nimi | Pakkauskoko | Hinta | Viitehinta | Korvattavuus | Korvattu hinta | |
---|---|---|---|---|---|---|
AZITHROMYCIN RATIOPHARM 250 mg tabletti, kalvopäällysteinen 1 x 4 fol
(Reseptilääke) |
1 x 4 fol | 17,08 € | 17,53 € |
Korvattava (hintaan lisätään lääkkeen toimitusmaksu 2,47 €).
Peruskorvaus 40 % |
||
AZITHROMYCIN SANDOZ 250 mg tabletti, kalvopäällysteinen 1 x 4 fol
(Reseptilääke) |
1 x 4 fol | 17,03 € | 17,53 € |
Korvattava (hintaan lisätään lääkkeen toimitusmaksu 2,47 €).
Peruskorvaus 40 % |
Tilaa uutiskirjeemme ja saat alennuskoodin joka oikeuttaa 10 % alennukseen yhdestä yli 50 euron tilauksesta! (ei koske alennustuotteita eikä lääkkeitä)
Itä-Suomen yliopiston apteekki
Yliopistonverkkoapteekki
Puijonkatu 23
70100 Kuopio
Puh. 029 445 6222 (pvm/mpm)
verkkoapteekki@uef.fi
Verkkoapteekin toimintaa valvova viranomainen
Fimea (Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus)
Puh. 029 522 3341
kirjaamo@fimea.fi