Intiimi

Intiimi- ja seksuaalivaivoja häpeillään, vaikka lähes jokainen kokee niitä jossain vaiheessa elämää. Mieltä askarruttavia intiimivaivoja voivat olla esimerkiksi peräpukamat, kuivat limakalvot, hiivatulehdus ja bakteerivaginoosi tai erektiohäiriöt. Moniin intiimivaivoihin on saatavilla itsehoitolääkkeitä tai oireita helpottavia lääkkeettömiä valmisteita. Jos vaiva on hankala tai se ilmenee ensimmäistä kertaa, keskustele asiasta kuitenkin ensin lääkärisi kanssa.

Tästä tuoteryhmästä löydät tuotteita myös seksuaaliterveyden edistämiseen. Valikoimaamme kuuluu liukuvoiteita, hierontaöljyjä, kondomeja, geishakuulia ja seksivälineitä.

 

Intiimivaivat koskettavat niin naisia kuin miehiä. Erilaiset emätintulehdukset, kuten hiivatulehdus ja bakteerivaginoosi, ovat tavallisia vaivoja naisilla. Myös emättimen kuivuus on varsin yleinen vaiva, joka usein johtuu hormonitoiminnan muutoksista, kuten vaihdevuosista tai hormonaalisen ehkäisyn aloittamisesta. Miehiä puolestaan saattaa huolestuttaa erektio-ongelmiin liittyvät asiat, ja eturauhasen liikakasvu voi myös aiheuttaa erilaisia vaivoja. Ärtyneen suolen oireyhtymä on yleinen harmi, joka vaivaa monia ikään ja sukupuoleen katsomatta. Ärtynyt suoli saattaa tuoda mukanaan erilaisia vaivoja, kuten ummetusta, ripulia ja peräpukamia.

Yliopiston verkkoapteekista löydät monenlaisia valmisteita olemassa oleviin oireisiin tai niiden ennaltaehkäisyyn.

Huomasithan, että verkkoapteekistamme voit tilata myös seksuaaliterveyteen liittyviä tuotteita. Valikoimastamme löydät kattavan valikoiman muun muassa erilaisia liukuvoiteita ja kondomeita sekä kotitestejä mm. raskauden tai ovulaation toteamiseen.


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
37 - 72 / 227 tuloksesta

LIIK virtsankarkailusuoja miehille boxerit L-koko 1 kpl *

41,90
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

* * TENA FIX COTTON SPECIAL puuvillahousut M-koko *

12,67

Alin hinta 30 päivän aikana

14,90 €
Säästät 2,23 €
1 kpl = 14,90 €
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

4HIM Prostacare 60 tabl *

25,60
1 kpl = 0,43 €
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

LIIK virtsankarkailusuoja miehille boxerit M-koko 1 kpl *

41,90
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

* * TENA LADY SUPER inkontinenssisuoja 15 kpl

7,99

Alin hinta 30 päivän aikana

9,40 €
Säästät 1,41 €
1 kpl = 0,53 €
Varastossa. Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

* * TENA DISCREET MAXI NIGHT inkontinenssisuoja 6 kpl

4,17

Alin hinta 30 päivän aikana

4,90 €
Säästät 0,73 €
1 kpl = 0,70 €
Varastossa. Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

* * TENA Bed Secure Zone Plus 60 x 90 cm 30 kpl

22,95

Alin hinta 30 päivän aikana

27,00 €
Säästät 4,05 €
Varastossa. Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

* * TENA MEN Level 1 miesten inkontinenssisuoja 12 kpl

5,61

Alin hinta 30 päivän aikana

6,60 €
Säästät 0,99 €
1 kpl = 0,47 €
Varastossa. Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

4HIM T8 TestoBalance 60 tabl *

31,70
1 kpl = 0,53 €
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

LIIK virtsankarkailusuoja miehille boxerit S-koko 1 kpl *

41,90
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

* * TENA Bed Secure Zone Plus vuoteensuoja 60 x 60 cm 30 kpl *

14,83

Alin hinta 30 päivän aikana

17,45 €
Säästät 2,62 €
1 kpl = 0,49 €
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

APTEEKKARIN raskaustesti **

4,66

Varastossa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

* * TENA MEN Level 2 miesten inkontinenssisuoja 10 kpl

5,87

Alin hinta 30 päivän aikana

6,90 €
Säästät 1,03 €
1 kpl = 0,59 €

LIIK virtsankarkailusuoja miehille boxerit XL-koko 1 kpl *

41,90
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

* * TENA MEN Level 3 miesten inkontinenssisuoja 16 kpl

10,97

Alin hinta 30 päivän aikana

12,90 €
Säästät 1,93 €
1 kpl = 0,69 €
Varastossa. Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

LIIK virtsankarkailusuoja miehille boxerit XXL-koko 1 kpl *

41,90
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

* * TENA MEN PREMIUM FIT virtsankarkailuun

20,91

Alin hinta 30 päivän aikana

24,60 €
Säästät 3,69 €
1 kpl = 2,05 €

Varastossa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

APTEEKKARIN ovulaatiotesti 7 kpl

15,03
1 kpl = 2,15 €
Varastossa. Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

* * TENA PROSKIN BARRIER CREAM suojavoide 150 ml

7,06

Alin hinta 30 päivän aikana

8,30 €
Säästät 1,24 €
1 l = 47,07 €
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

FEMISAN BALANCE emätingeeli 7 x 5 ml

13,90
1 kpl = 1,99 €
Varastossa. Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

ELIVO HAJUSTEETON INTIIMIPESUNESTE 200 ml

8,80
1 l = 44,00 €

Varastossa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

FEMISAN WASH intiimipesugeeli 125 ml

12,10
1 l = 96,80 €
Varastossa. Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

4HER Hormonal Balance 60 tabl *

24,90
1 tabletti(a) = 0,42 €

Varastossa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

* * TENA ProSkin Pants Super inkohousut 12 kpl *

22,27

Alin hinta 30 päivän aikana

26,20 €
Säästät 3,93 €
1 kpl = 2,18 €
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

* * TENA SILHOUETTE NORMAL 10 kpl *

20,32

Alin hinta 30 päivän aikana

23,90 €
Säästät 3,58 €
= 2,39 €
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

4HER PMS 60 tabl *

26,40
1 tabletti(a) = 0,44 €

Varastossa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

* * TENA SILHOUETTE PLUS High Waist musta 9 kpl *

13,43

Alin hinta 30 päivän aikana

15,80 €
Säästät 2,37 €
= 1,76 €
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

* * TENA PROSKIN WET WIPES kosteat pyyhkeet 48 kpl

9,27

Alin hinta 30 päivän aikana

10,90 €
Säästät 1,63 €
1 kpl = 0,19 €
Varastossa. Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

* * TENA WET WIPES MUOVITON kostea pyyhe 30x20 cm 48 kpl *

11,82

Alin hinta 30 päivän aikana

13,90 €
Säästät 2,08 €
1 kpl = 0,25 €

Varastossa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

DERMALOG intiimipesuneste 500 ml **

11,90
1 l = 23,80 €
Varastossa. Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

DUREX K-Y Jelly liukuvoide 75 ml

11,40
1 l = 152,00 €
Varastossa. Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

CERADERM INTIME intiimiöljy 100 ml

8,45
1 l = 84,50 €
Varastossa. Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

DUREX MASSAGE 2in1 liukuvoide ja hierontageeli 200 ml

12,30
1 l = 61,50 €
Varastossa. Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

Clearblue Digitaalinen Ovulaatiotesti 10 testiä

48,50
1 kpl = 4,85 €
Varastossa. Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa

CLEARBLUE DIGITAL ovulaatiotesti 10 testiä *

51,62
1 kpl = 5,16 €
Tilattavissa. Lähetämme 1-3 arkipäivässä.

CANESTEST kotitesti 1 kpl

10,02
Varastossa. Lähetämme 1-3 arkipäivän kuluessa
37 - 72 / 227 tuloksesta